2. toukokuuta 2018

Vappuetkojen järjestäminen


Minun ja toisen harjoittelijan Minnan tehtävänä oli suunnitella ja järjestää Kukelle vappuetkot. 

Pidimme yhdessä palaverin, jossa mietimme ja kirjasimme ylös: tarjottavat, tarjoiluastiat, koristelun, muistutusmarkkinointi, tilannemarkkinointi, jälkimarkkinointi ja aikataulun. Aikaa meillä oli noin kolme viikkoa. 
Vappuetkot järjestettiin perjantaina 27.4. 

Kolme viikkoa ennen tapahtumaa tein ja julkaisin Kuken instagramissa ja facebookissa kutsun vappuetkoille. Minna lähetteli kutsuja sähköpostilla asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.


Keskiviikkona 25.4. kävimme ensimmäisellä kauppareissulla, jossa hankimme kertakäyttöastioita, kortistelu tarvikkeet ja muutamia ruokahankintoja. Saimme myös tehtäväksi hommata verhokiskoja, jotka myös keskiviikkona kävimme ostamassa ja kiinnitimme ne toimiston kattoon. Meille tehtiin myös "porakone ajokortit" :D




Torstaina 26.4. Saimme hakea lisää verhokiskoja, kun kuulemma saimme laitettua edelliset niin nopeasti ja näppärästi paikoilleen. (siitä voi olla montaa mieltä :D) Siivosimme ja koristelimme myös toimiston. 

Perjantaina 27.4. tulimme jo kahdeksaksi töihin ja menimme heti ostamaan tarjottavat ja hakemaan Kuirolta tilaamamme munkit. Kauppareissun jälkeen hiukan vielä koristelimme toimistoa ja sitten aloimme tekemään salaattia ja järjestelemään tarjottavia paikoilleen. 

Noin puoli yhdeltätoista ihmisiä alkoi tulemaan paikalle ja yhdeltätoista alkoi ohjelma: Vappujumppa. Porukkaa tuli ihan sopivasti paikalle ja Vappuetkot olivat onnistuneet.






Ei kommentteja: