4. joulukuuta 2016

Kirjanpidon ja yritystalouden rautalankatyöpaja


Olin taas muutaman luokkalaiseni kanssa yrityssalon tapahtumassa, jossa oli myöskin Aulis Kankare vetämässä ohjelmaa. Tällä kertaa puheenaiheena oli kirjanpidon perusteita ja alkeita, ymmärrystä yritystalouteen ja tilinpäätökseen ja yleistä tietoa taloudesta. Tehtiin myös muutamia harjoituksia kirjanpidosta.

Alla asioita, joita jäi päällimmäisenä mieleen.

Kirjanpito

  • tositteet kerätään, numeroidaan ja järjestetään
  • rekisteröidään niihin sisältyvät tiedot
  • tulot, menot ja varat on pidettävä erillään omistajan ja muiden yritysten tuloista, menoista ja varoista.
Tilintarkastus
  • Pieneenkin osakeyhtiöön on valittava tilintarkastaja, jos yhtiöjärjestyksessä on tästä määräys.
Tilinpäätös
  • Tilinpäätös sisältää erilaisia laskemia, kuten tuloslaskelman ja taseen sekä niihin liittyviä liitetietoja, kuten kassavirtalaskelman. 
Tase
  • Tase on yhden päivän eli tilinpäätöspäivän tilanne.
Liikevaihto
  •  Liikevaihto tarkoittaa varsinaisen toiminnan myyntituottoja, joista on vähennetty myönnetyt alennukset, arvonlisävero, ja muut mahdolliset myynnin määrän perustuvat verot.

Yritysmuodot

  • yksityinen elinkeinoharjoittaja
  • avoin yhtiö
  • kommandiittiyhtiö
  • osakeyhtiö
  • osuuskunta
  • yhdistys (ry)
  • säätiö
Yritysmuodon valinta
  • perustajien lukumäärä
  • pääoman tarve
  • vastuu
  • toiminnan joustavuus / yksityistilin käyttö
  • yrityksen jatkuvuus ja laajenemismahdollisuudet
  • voitonjako ja tappion kattaminen / verotus 

17. marraskuuta 2016

Esiintymistaidon työpaja


Kävin parin luokkalaiseni kanssa yrityssalon tapahtumassa, jossa Aulis Kankare oli puhumassa, miten voisi parantaa esiintymistaitoa. Tapahtuma kesti kolme tuntia ja tarjoilua oli myöskin: kahvia, teetä ja sämpylä. 

Kankareen puheen lisäksi pääsimme harjoittelemaan hiukan esiintymistä. Ensimmäinen harjoitus oli jutella vierustoverin kanssa, vuorotellen kertoa omasta elämästä ja sitten kertoa vierustoverista muille kuulijoille. 
Toinen harjoitus oli mennä jokainen yksin yleisön eteen ja kertoa parilla lauseella itsestä.

Alla muistiinpanojani tapahtumasta. 

Jos haluat kehittyä esiintymisessä niin sitä pitää haluta. Kehittymistä ei synny jos ei harjoittele.

Jännittäminen kuuluu asiaan ja se on luonnollinen osa virittäytymistä. Ilman sitä ihminen olisi tylsä ja innoton. Jännittäminen kertoo siitä, että haluat onnistua. Kuulijat huomaavat 5-10% jännityksestä.

Ennen esiintymistä valmistautuminen on kaiken a ja o. 

  • sisäistä asia
  • mielikuvaharjoittele
  • rentoutusharjoitus: hengitä syvään, naura
  • nosta energiataso: hyppele, kävele ja liiku
  • äänen lämmittäminen
Esityksen aikana
  • keskity asiaan
  • keskity yleisöön: katso, kuuntele ja ajattele heitä.
  • muista hengittää!
  • luonteva äänenkäyttö: hyvä ryhti, rento hartain- ja niskanseutu, syvähengitys
  • avoin asento
  • muista hymyillä!
  • "lavalla" liikkuminen: aktivoi yleisöä

2. marraskuuta 2016

Seinäteippaus


Tehtävänä oli suunnitella filmistudio-luokkaan siihen sopiva seinätarra. Itse suunnittelin kuvassa näkyvän tarran. 

27. lokakuuta 2016

Indesign

  • useampi sivuinen "teos"
  • esimerkiksi kirjat ja lehdet ovat tehty tällä ohjelmalla

Uusi paperi = File -> New ->Document

Tulostettava versio = ikkunasta intent -> Print

Facing Pages = lehtiö (raksi ruudussa) Sivut vierekkäin (raksi pois)

Pages ikkuna = näkee sivut ja voi vaihtaa sivujen paikkaa

Kuva sivulle = File -> place

Näyttää ilman apuviivoja = Työkalujen alin työkalu -> preview 



Verkkokauppapäivä 26.10.2016


Verkkokauppapäivän tarkoitus oli kertoa verkkokauppojen aloittamisesta ja hyvistä puolista, ja esimerkiksi kuinka tärkeää on muistaa päivittää verkkokauppa tarpeeksi usein, jotta se löytyy hakutuloksien kärjessä. Tapahtumassa oli kertomassa kahdeksan eri yrityksen henkilöä omasta näkemyksestä verkkokauppaan. 
Oli myös messuosastoja eri yrityksistä ja pop up cafe, jonka catering-ala järjesti.


13. lokakuuta 2016

Painokuosi trendejä 2016

Raportit



Tämän hetken painokuosi trendejä ovat käsin piirretyt pilkut ja raidat, joista muodostuu erilaisia kuvioita, kuten kolmioita ja neliöitä. Mustaa ja valkoista väriä käytetään paljon ja tehostevärinä on pääosin keltainen.

Graafinen


Luontoon liittyvät kuviot ovat vahvasti suosittuja ja myöskin erilaiset kuviot. Musta ja valkoinen väri on myös pinnalla. 

12. lokakuuta 2016

Metsäkuutio



4H:lla on projekti nimeltä metsäkuutio, jota me kakkoset ja ykköset päästiin toteuttamaan. Tarkoituksena on rakentaa kuutio, joka on metsä aiheinen, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus päästä kokemaan metsän elämyksiä kiireiden keskellä. Kuutio on 2m x 2m x 2m. 
Luokkamme jaettiin tiimeihin ja lähdimme suunnittelemaan kuutioita. 
4H valitsi kuutioista kolme parasta ja ne pystytetään Plazaan. 

25. syyskuuta 2016

Luokan stailaus

Jokainen tiimi teki luokan stailaus suunnitelman, ja yhden tiimin suunnitelma valittiin toteutettavaksi. Alla kuvia maalauksesta ja lopputuloksesta.





Tiimirinki vaihtoi paikkaa. 

14. syyskuuta 2016

Luokan sisustamisen suunnittelu



Tehtävänä oli suunnitella tiimin kanssa luokallemme uusi stailaus nyky trendejä noudattaen. Tässä tiimimme suunnitelma.

TRY OUT- näyttely!

Suunnittelimme ja toteutimme Plazan toiseen kerrokseen tyhjään liike tilaan valokuvanäyttelyn. Näyttely kertoi 13 Salolaisesta yrityksestä valokuvin ja mietelausein. Näyttely oli viikon ajan avoin. 

Näyttelyn suunnittelussa ensin jokainen soitti haluamaansa yritykseen ja sopi yrittäjän kanssa, milloin tiimi voi tulla haastattelemaan ja valokuvaamaan yrittäjää.  

Näyttelyn tekoon liittyi tilan suunnittelu, ripustus ratkaisu, valokuvien muokkaus, kuvien valinta, avajaisten suunnittelu, näyttelyn rakentaminen ja purku, ja paljon muuta. 
Jokainen oli myös vahtivuorossa vuorotellen kolmen tunnin vuoroin. 

Alla kuvia näyttelyn suunnittelusta, rakentamisesta ja valmiista näyttelystä.





Loppupeleissä valokuvien paikat näyttelyssä meni uusiksi, kuin mitä oltiin aluksi suunniteltu. :D















12. syyskuuta 2016

Habitare 2016

Trendivärit




10 Messuosastoa













20 Esillepanoa






















Teippaukset/infografiikka